Vanha otettu haltuun

marraskuu 24, 2008 kirjoittanut Ilpo

TIEDOTE
JULKAISUVAPAA HETI

Opiskelijat kehottavat taisteluun uutta yliopistolakia vastaan

Joukko opiskelijoita on ottanut maanantaina klo 20.00 haltuunsa Helsingin Vanhan Ylioppilastalon. Valtaukseen osallistuu parhaillaan noin sata ihmistä ja määrän uskotaan kasvavan illan kuluessa.

Tempauksen tavoitteena on avata keskustelua tämän päivän yhteiskunnallisista konflikteista. Opiskelijat kehottavat organisoimaan käytännön vastarintaa yliopistouudistukselle, joka lisäisi yritysten vaikutusvaltaa suhteessa koulutukseen ja tutkimukseen. Lisäksi opiskelijat kannustavat toimiin kohtuutonta vuokratasoa vastaan esimerkiksi valtaamalla tyhjiä toimistotiloja ja vaatimalla korkeampaa toimeentuloa muun muassa perustulon muodossa.

Vallatulla ylioppilastalolla järjestetään maanantai-illan aikana keskusteluja, joissa käsitellään opiskelijoiden asuntotilannetta, toimeentuloa sekä yliopiston tulevaisuutta. Keskustelujen pohjalta on tarkoitus organisoida uutta radikaalia opiskelijaliikettä. Myöhemmin yöllä pidetään bileet.

Tempausta varten on painettu 12-sivuinen vallankumous-Ylkkäri, Ylioppilaslehden näköispainos. Lehdessä tuodaan esiin tämän päivän yhteiskunnallisia ongelmia ja pohjustetaan kamppailua markkinoiden ja voitontavoittelun logiikkaa vastaan.